Lukkojen kehittäminen

1700-luvun alussa nokkapyörivän lukon keksi englantilainen D. Porter. Sen avainluku on kasvanut yli 20 eri ruokolukkotyypistä yli 80 tyyppiin. 1800-luvun puolivälissä eurooppalaiset valmistajat muokkasivat liukukiertolukkoa nokka-kiertolukon ja kielilukon pohjalta, ja sen avainnumero voi olla 1600 tyyppiä.

Vuonna 1848 amerikkalainen L. Yale keksi sylinterimäisellä tapilla varustetun luotulukon, josta on tullut maailman yleisimmin käytetty lukko. Nykyaikaisten luotilukkojen rakenteessa on uusia kehityssuuntia ja kaksisuuntaisia, kolmisuuntaisia, nelisuuntaisia ​​marmorirakenteita sekä tasomaisia, kaksipuolisia, monipuolisia, kaksirivisiä kaksipuolisia, monirivisiä moni- puolinen marmorirakenne ja yhdistetty marmorirakenne, mikä parantaa lukkojen luottamuksellisuutta siten, että lukkojen lukumäärä alkuperäisestä 2500:sta muuttamalla "suunta" ja "kasvot" miljoonaksi.

1900-luvun 70-luvulla mikroelektroniikan tekniikan soveltamisen myötä ilmestyivät magneettilukot, infrapunalukot, sähkömagneettiset aallon lukot, elektroniset korttilukot, Yaohan-sormenjälkilukot, verkkokalvon lukot, kaukosäätimen lukot jne. Nämä lukot tarjoavat korkean salaisuuden, jota mekaaninen rakenne ei vertaa. Nykyaikaiset lukot voidaan myös ohjelmoida tiettyyn järjestelmään tietyn loogisen suhteen mukaan. Nykyaikaiset lukot voidaan luokitella materiaalin, tarkoituksen, avaimen olemassaolon tai puuttumisen, turvaominaisuuksien ja rakenteen mukaan.